Historia

Koru- ja Taidekäsityö A. Kangasniemi Ky

Yrityksemme on perustettu vuonna 1995 ja nykyisellä paikallaan se on toiminut vuodesta 1998. Yrittäjä Ari Kangasniemi on itseoppinut käsityöläinen, jonka pääasiallinen työstömateriaali on poronsarvi. Ari on kasvanut lapsuutensa ja nuoruutensa taito- ja käsityökulttuurin keskellä Inarissa. 1960-ja 1970-luvuilla käsitöiden tekeminen ei ollut ammatti, vaan se oli osa lappilaista elämää ja tarvekalut tehtiin itse omin käsin.

 

Vuonna 1981 Irene meni harjoittelemaan luutyömestari Veikko Piipposen oppiin Rovaniemelle ja siitä saakka hän on muiden töiden ohessa koristanut ja kaivertanut sarvituotteita vuosien ajan. Irene on hankkinut monen alan koulutusta sekä kädentyöhön että taiteeseen. Irenen isoisät sekä äidin että isän puolelta ovat olleet poromiehiä, joista varsinkin isänisä oli kuuluisa poronpurija.

 

Käsityöläisiä, jotka valmistavat tuotteita poronsarvesta on hyvin vähän koko Lapin alueella mukaan lukien myös Norjan Ruotsin ja Venäjän Lapin. Syynä tähän voi olla se, että poronsarvityöt ovat olleet ennen vanhaan käyttöesineitä, joita ei voinut ostaa kaupasta. Myöskin poronhoitokulttuuri on muuttunut vuosien saatossa niin, että esimerkiksi moottorikelkka on syrjäyttänyt poronhoidossa tarvittavia työkaluja kuten ahkion ja poronvaljaat. Ennen vanhaan poronsarvesta valmistetut esineet olivat jokapäiväisiä tarvekaluja, joita kuljettiin mukana pitkiäkin matkoja siirryttäessä paikasta toiseen porokarjan kanssa.

ari ja irene kangasniemi hornwork rovaniemi lapland

ari puukot kangasniemi hornwork rovaniemi lapland

Haluamme vaalia vanhaa poronsarvityötä omassa yrityksessämme. Haluamme kertoa poronsarvesta käsityömateriaalina matkailijoille ja verstaalla vieraileville asiakkaille. Poronhoito on edelleenkin yksi Lapin perinteisimmistä elinkeinoista ja poroja Lapissa on kaksinkertainen määrä asukkaisiin verrattuna.

Valmistamme myös tuotteita nykypäivän tarpeisiin. Poronsarvesta voi valmistaa mitä moninaisempia esineitä ja autamme usein asiakasta lahjan suunnittelussa. Koska materiaali on uniikki, tulee tuotteista myös yksilöllisiä.

 

irene tyoskentelee kangasniemi hornwork

Yrityksessämme työskentelee Arin veljenpoika Jukka Kangasniemi. Hän valmistui artesaaniksi oppisopimuksella toukokuussa 2014 esinesuunnittelun ja – valmistuksen koulutusohjelmasta. Oppisopimus oli Jukan mielestä erinomainen tapa opiskella perinnekäsitöitä. ”Käytännön kautta oppii parhaiten sarvityön saloja Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa saamaani tietopuolista koulutusta unohtamatta” toteaa Jukka.

jukka kangasniemi kangasniemi hornwork lapland rovaniemi 

Matkailijat ovat tervetulleita myös lappilaiseen hirsikotiimme, jonka Ari rakensi vuonna 2001. Haluamme kertoa matkailijoille lappilaisesta elämäntavasta ja asumisesta. Yrityksemme sijaitsee vanhan kulkureitin Ounasjoen varrella, josta on helppo kelkkailla vieraaksemme talvisaikaan. Keskustelemme asiakkaiden kanssa elämisestä Lapissa kahvi-, tee- tai mustikkamehukupposen äärellä hiljaisuuden ympärillä.

Toivomme, että viihdytte asiakkaiden kanssa yrityksessämme ja toivotamme Teidät tervetulleeksi aistimaan lappilaista elämänmenoa.

Irene ja Ari Kangasniemi


www.loghouse.fi